Kuka on Lempi?

Moi! Mun nimi on Lempi. Mut on pyydetty kirjoittamaan tänne juttusarjaa, jossa hankin tietoa erilaisista mielenkiintoisista koiran elämään liittyvistä asioista. Itse en vielä tiedä paljoa, mutta olen kova tyttö selvittämään.

Viimeksi eilen selvitin, mistä osista sellainen koirien lämpöalusta on tehty. Se oli tosi mielenkiintoista! Sieltä paljastui erilaisia kerroksia, ja kun oikein tarkkaan analysoin, niin siinä alustassa oli sen jälkeen ihan tosi monta eri osaa ja ne kaikki osat oli ihan tosi, tosi pieniä. Eli olen ahkera ja myös tarkka!

Jos kerron tähän alkuun vähän itsestäni, niin tiedätte sitten, millainen koiran alku täällä oikein raportoi. Nimi tuossa jo tulikin, ja rodultani olen kuulemma bordercollie. Äitini on suomalainen bordercollie ja mulla on monta sisarusta, jotka ei mun mielestä ole kyllä ihan yhtä fiksuja kuin minä. Kuulin yksi päivä sivusta kun ihmiset puhuivat, että äitini olisi käynyt ulkomaan lomamatkalla ja tavannut siellä isäni, ja sitten me pennut olisimme saaneet alkumme. Tiedä häntä. Luulen, että nämä eivät ole niitä asioita, joista meille pennuille halutaan kertoa.

Ikää mulla on kohta jo 6 kuukautta, mutta en vielä yhtään tiedä, mikä musta tulee isona. Olen kuitenkin päässyt jo ihan pikkuisen treenailun makuun, ja se on ollut aivan superhauskaa! Laitan aina nelivedon päälle kun ollaan menossa treenihallille, ja kuulemma mussa on vähän bordercollieille tyypillistä ”työhullun” vikaa. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? No, vielä mun ei kuitenkaan anneta tehdä kovin rankkoja tai pitkiä treenejä, vaikka omasta mielestäni jaksaisin sitä hommaa loputtomiin.

Toistaiseksi päiväni kuluvat siis vielä enimmäkseen elämän taitojen opettelussa. Ja nyt myös tutkivassa journalismissa, joten pysykäähän kuulolla. Seuraavaan kertaan!