« Takaisin blogin etusivulle

Tassut kuntoon

”Lempi tässä moi! Viime keväänä paljastinkin jo teille mun kauneudenhoitovinkkejä, ja nyt jatketaan vähän samasta aihepiiristä. Tänään puhutaan nimittäin tassuista! Mä ra-kas-tan touhuta pihalla, möyriä metsässä ja treenailla kaikenlaista ympäri vuoden. Oon kuullut että joillakin lenkkeily ja harrastaminen käy vähän tassujen päälle, niin ajattelin jakaa teille tällaisen pienen tietopaketin jotta kaikki pystyisivät nauttimaan kivasta tekemisestä ilman tassuongelmia. Toivottavasti tästä on apua!”

Vaihtelevat lenkkimaastot, hiekoitussepeli ja pakkaset kurittavat koiran tassuja. Harrastuskaverin käpälät joutuvat koetukselle myös treeneissä ja kisakaudella – esimerkiksi mattopohjaiset sisähallit laittavat tassut koville. Tassut ovat yhdet koiran tärkeimmistä työkaluista, ja siksi niistä kannattaakin pitää hyvää huolta. Säännöllisellä perushuollolla pääsee jo pitkälle, mutta myös ruokinnan avulla voidaan saada lisää kestävyyttä polkuanturoille ja kynsille.

Tassujen perushuolto

Tassujen perushuoltoon kuuluu kynsien leikkaus säännöllisesti tilanteen mukaan. Kynnen tulisi olla sen pituinen, että se ei osu maahan koiran seistessä paikoillaan. Tarkista koiran kynnet kerran viikossa ja leikkaa tarvittaessa siihen tarkoitetuilla kynsileikkureilla. Jos kynnet ovat päässeet reilusti liian pitkiksi, leikkaa niitä säännöllisesti mutta vähän kerrallaan, jotta kynnen ydin ei vaurioidu vaan lyhenee kynnen mukana leikkaamisen myötä.

Lyhennä myös polkuanturoiden ja varpaiden väleissä kasvavat pitkät karvat, jotta niihin ei keräänny likaa ja kosteutta. Vesi, lika ja takut hautovat ja hiertävät tassujen ihoa, jolloin iho saattaa herkästi tulehtua. Tassukarvat on hyvä leikata pyöreäkärkisillä saksilla.

Polkuanturoiden rosoisuus ja halkeilu on merkki niiden kuivumisesta. Tarpeen mukaan anturoita voi rasvata siihen tarkoitetulla tuhdilla tassuvoiteella. Rasvaaminen auttaa anturoita pysymään ehjinä ja kimmoisina.

Lisäapua biotiinista, sinkistä ja metioniinista

Jos koiran polkuanturat ovat kuivat, kynnet halkeilevat helposti tai tiedossa on kovaa rasitusta tassuille, koiran ruokavaliota kannattaa kuuriluontoisesti täydentää Biotiini Fortella. Sen sisältämät biotiini, sinkki ja metioniini-aminohappo vaikuttavat kaikki paitsi ihon ja turkin kuntoon, myös kynsien ja anturoiden kestävyyteen. Paras tulos saavutetaan, kun kuuri annetaan pari kuukautta ennen kovinta rasitusta. Biotiini Forte on helppo annostella koiran painon mukaan ja pienet tabletit syödään huomaamatta ruoan seassa.

Biotiini Forte

1 tabletti sisältää 5 mg biotiinia, 15 mg sinkkiä ja 40 mg metioniini-aminohappoa.

Annostus:

Koirat alle 5 kg   1 tabletti
Koirat yli 10 kg   1 tabletti/10 kg

Voidaan käyttää 4–6 viikon kuurina tai jatkuvasti. Ylläpitoannos 4–6 viikon jälkeen 1 tabletti päivässä.

Tutustu: www.biotiiniforte.fi

”Ja hei toverit, uskokaa mua kun neuvon, että siinä kynsien leikkuussa kannattaa nyt vaan koittaa pitää pää kylmänä ja kaikki neljä jalkaa ihan rauhassa paikoillaan. Täytyy myöntää että ihmiset on kerrankin oikeessa siinä, että sillä tavalla se sujuu kaikista vaivattomimmin… Sellasia vinkkejä tällä kertaa, kuullaan taas!”